lauantai 12. lokakuuta 2013

Pikkumunkit

Tänään sitten tein pikkumunkkeja. Ohjeesta tulee n. 50 pikkumunkkia.


5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1½ dl sokeria
2 munaa
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
14 dl vehnäjauhoa.
100-125 g rasvaa

Paistamiseen
n. 1 - 1,5 litraa öljyä, tai 1 - 1,5 kg munkki - tai kookosrasvaa

Pinnalle
sirosokeria (tavallista taloussokeria hienompaa sokeria)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kananmunat, suola ja kardemumma. Lisää 14 dl vehnäjauhoa ja rasva. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Mikäli taikina on löysää, lisää muutama desi vehnäjauhoja. Munkkitaikina saa jäädä pullataikinaa pehmeämmäksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 45 minuuttia.

Pikkumunkin koko
Taikinan kohottua valmista pieniä, pyöreitä munkkeja. Anna munkkien kohota vähän aikaa.

Rasvakeitin on hyvä hankinta
Munkkeja valmistaessa paistorasvan lämpötila on erittäin tärkeä. Paras paistolämpötila on 180 astetta. Liian alhaisessa paistorasvan lämpötilassa paistaessa munkit kypsyvät hitaasti ja imevät liikaa rasvaa itseensä. Liian korkeassa lämpötilassa munkin pinta palaa ja jäävät sisältä raaoiksi.

Munkkeja voi paistaa niin rypsiöljyssä, kookosrasvassa tai munkkirasvassa. Lämmitä paistorasva 180 asteeseen paksupohjaisessa kattilassa. Rasva on tarpeeksi lämmintä, kun pudotat rasvaan pienen taikinapalan ja se ruskistuu muutamassa minuutissa. Laita kattilaan vain muutama munkki, jotta saat munkkeja käännettyä. Kun munkkien toiset puolet ovat kauniin ruskeita, käännä niitä. Paista munkit tasaisen värisiksi. Laita munkit valumaan talouspaperilla peitetylle lautaselle, ja rasvan valuttua pinnalta sokeroi munkit sirosokerissa.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Marmoroitu prinsessakakku

Ensimmäiseen blogipäivitykseen sitten tuleekin marmoroitu prinsessakakku :).




Minun lempikakkuni on kyllä prinsessakakku. Mansikkahillo, vaniljakreemi, kerma ja marsipaani on ihana makuyhdistelmä, ja sitä on myös hauska tehdäkin. Prinsessakakku onnistuu sekä tavallisella sokerikakkupohjalla kuin sienikakkupohjalla. Tässä kakussa käytin sienikakkupohjaa.


Pohja:

3 munaa
1½ dl sokeria
5 rkl kiehuvaa vettä
1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi vaahtoon ruokalusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten, ja vatkaa vielä hetki lisättyäsi kaiken veden. Siivilöi vehnäjauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe kakkumassaan samalla varovaisesti sekoittaen. Kaada taikina halkaisijaltaan n. 20 cm, voideltuun ja korppujauhotettuun pyöreään kakkuvuokaan, ja anna paistua uunissa 30-40 minuuttia uunin alatasossa. Anna jäähtyä ennen kakun kokoamista.

Täyte:
Vaniljakreemijauhe 1 dl + 3 dl kylmää vettä
mansikka - tai vadelma hilloa
2 dl kuohu - tai vispikermaa

Vatkaa vaniljakreemijauhe ja vesi keskenään notkeaksi kreemiksi, ja anna olla hetken jääkaapissa. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Kuorrute:
n. 250 g kahta eriväristä marsipaania (esim. 100 g vaaleanpunaista, 150 g vihreää marsipaania)
tomusokeria kaulitsemiseen
marsipaania koristeisiin

Kostuttamiseen 1- 1 ½ dl mehua tai sokerivettä

Kokoaminen:

Leikkaa kakku neljään osaan. Kostuta kakun alin pohjalevy mehulla tai sokerivedella.
Pursota täytteet yksitellen spiraalimaisesti - aloita reunoista kevyellä pursotuksella ja kakun keskustaa lähestyessä pursota enemmän täytettä, jotta kakkuun tulisi kupolimainen muoto. Jätä n. ½ dl kermaa kakun pinnan kuorruttamiseen (vaihtoehtoinen).
Laita kakun toinen kerros ja toista sama. Kun olet täyttänyt kakun, kuorruta kakku ylijäänneellä kermalla pintaa tasoittamaan. Vaihtoehtoisesti voit myös kuorruttaa suoraan marsipaanilla.
Sirottele kaulitsemisalustalle hiukan tomusokeria ja kaulimeen. Kaulitse ensin molempia marsipaaneja hiukan.
Laita toinen marsipaaneista toisen marsipaanilevyn päälle ja vaivaa marsipaaneja yhteen, kunnes olet saannut haluamasi marmoripinnan.
Kaulitse marsipaanilevy 1½-2 mm paksuiseksi, kakkua suuremmaksi levyksi.
Pyyhi ylimääräinen tomusokeri ja nosta marsipaanilevy kakun päälle. Painele marsipaanilevy varovaisesti kakkuun kiinni ja leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Lopuksi koristele kakku marsipaanikukilla, - lehdillä tai -hahmoilla, ja halutessasi sirottele päälle tomusokeria.


Kakun poikkileikkaus